sunnuntai, 9. helmikuu 2020

Iisalmesta tullaan. B) Liisa mummon sadut. Sadun jatkoa



               Jatkoa satuun: Taikapuu. A) Liisa mummon sadut.

               Kultainen satukirja kaikenmaailman lapsille.

 


Suuren kaupungin keskellä olevassa puistossa, jossa oli puutarha, aukio ja pieni punainen talo, asui vuokralla lapsiperhe. Lampikin oli ja talon vierestä lampeen juokseva puro. Puistossa oli alkanut tapahtumaan kummia asioita:

Talon tyttäret Sari ja Sanna olivat kerran saaneet eräältä ulkona tapaamaltaan kumaralta, kori käsivarrellaan kulkevalta naiselta taikapuun siemenen. Naisen neuvoja noudattaen he kylvivät sen multaan ja hoitivat sitä saamiensa ohjeiden mukaan. Siitä kasvoi puu, joka on kasvanut jo niin isoksi, että se on istutettu ulos puutarhaan, talon pihaan, jossa se on nyt. Yhden talvenkin on taikapuu ollut puutarhassa. Taikapuun siemmenen antanut nainen on myös vieraillut taikapuun luona, talon pihassa. Lukenut loitsunsa ja heittänyt taikapuun päälle jauhetta, joka sai kaiken ympärillä kimaltamaan ja sädehtimään ja pölyn hälvettyä ei naistakaan enää näkynyt. Tähän mennessä taikapuu on kukkinut. varistanut kukkien terälehdet maahan, kasvattanut ja vaalinu kehittyviä hedelmiänsä. Eräänä yönä oli kaupungin yllä tähtien lentoakin. Myöhemmin puiston puurarhaan kokoontui outoa porukkaa. Perheessä odotetaan parhaillaan taikapuun ensimmäisen hedelmän kypsymistä, jolloin esitettäisiin ensimmäinen toivomus. Ja monenmoista muuta pientäkin sattunut ja  tältä sivulta voit lukea siihen jatkoa.

 

  


   

 

perjantai, 17. tammikuu 2020

Iisalmesta tullaan. A) Liisa mummon satuja. Alku.

ALKU:


 Liisa mummon: 


 Kultainen satukirja kaikenmaailman lapsille. 


Suuren metsän keskellä on vihreä hirsinen mökki, jossa asuu muuan mummo kissansa, koiransa, ankan ja kanojensa kanssa. On aurinkoinen kesäpäivä. Mummo on avannut mökin oven auki ulos asti. Koira loikoilee mummon jalkainjuuressa. Kissa makoilee kehrätähurruttain rappukiveyksellä auringosta nauttien. Ankka ja kanat   kuopivat ja kapsuttavat ympärillä olevaa  pihanmaata. Sisältä mökistä, avoimesta ovesta ulos asti kantautuu mummon ääneen jutustelua. Näes mummolla siellä mökissä yksin eläintensä kanssa asuessa on tapana puhua ääneen koirallensa. Ketään ihmistä kun ei ole lähimaillakaan juttukaveriksi. Mutta sattuupa sitten kerran niin, että muuan hevosellansa ohiratsastava mies pysähtyy talon vieressä olevaan portinpieleen ja kuulee mummon jutustelevan.  Tallaisia hän   juttelee:


    Satuja.                   Runoja.          Kronikkaa.      Kerrontaa.  

 Miltähän mahtaisi tuntua omistaa ihan oikea taikapuu?

Todellisuudessa se ei olekkaan mahdollista, koska se on satua,  mutta  minun:

                Kultainen satukirja kaikenmaailman lapsille

 mahdollistaa sen nyt, tämän sadun avulla, jossa  yritän sen  nyt kertoa  teille. 


 Taikapuu:

Olipa täältä hyvin kaukana suuri kaupunki! Kaupungin keskustassa oli iso vihreä puisto nurmikkoineen. Siinä puistossa oli  korkeita puita, monenlaisia   pensaita,- ja kesän aikaan paljon, oikein paljon värikkäitä, loistavia   kukkaistutuksia. Keskellä tätä puistoa oli  pieni lampi. Lammen lähellä oli punainen omakotitalo,jonka vierestä virtasi pieni, iloinen puro liristen ja loristen siihen puistolampeen. kesäisin  tulipunaiset tulppaanit peilasivat itseänsä sen kirkkaassa rantavedessä ja ruusupensaat yrittivät työntää juurivarpaitaan sen veteen asti. Lehmuksen perheellä, joka asui talossa vuokralla, oli  viisi lasta; Janne, Jouni, Pekka, Sari ja Sanna. Perheen isä oli kuollut ja äiti Lehmus huolehti lapsistansa yksin. Ansaitakseen lapsilleen ja itselleen elannon äiti Lehmus kävi töissä. 

Talvisin puiston lammenjäällä luistelivat  lapset, mutta nyt oli kesän alkuaika kauneimmillaan. Puistolammen pinta väikkyi jäistä vapaana iltapäivän auringossa ja talon ohi virtaava puro lirisi iloisesti..

Perheen tyttäret Sari ja Sanna kävelivät  yhdessä puistossa. Heillä oli mukana hyppynarunsa, joten he pysähtyivät välillä  matkanvarrella kulkiessaan hyppäämään sitä. Kesken heidän kesäisen ilakointinsa, huomasi Sari äkkiä kauempana lähestyvän kumaraisen eukon, jolla oli kori käsivarrellaan.

-Katso, sanoi Sari Sannalle ja osoitti eteenpäin pienellä etusormellaan. Nyt Sannakin näki heitä lähestyvän naisen.  Tytöt pysähtyivät.

-Hyvää päivää, sanoi tämä  nainen tytöille ystävällisesti.

Toki tytötkin tervehtivät mielellään takaisin nuin ystävällisen oloista vastaantulijaa. He alkoivat juttelemaan yhdessä, keskenänsä. Kumarainen eukko kertoi tytöllle tulevansa hyvin, hyvin kaukaisesta maasta ja että hänellä oli korissansa aarteita.

-Mikä aarre siellä on, kysyi Sanna uteliaana ja yritti kurkistaa koriin, mutta ei äkkiä vilkaistessa huomannut siinä mitään.

-Siinä on taikasiemmeniä.

-Mitä taikasiemmeniä?

-Toivomuspuun siemmeniä! Sellaisia, että kun sen siemmenen peittää multaan. Kastelee sitä välillä vedellä, elikkä hoitaa sitä niin hyvin, kuin ajattelisi  puutarhurienkin hoitavan kasvihuoneensa kasveja,  niin se alkaa itää ja siitä kasvamaan. Se saa lehtiä ja vartta. Oksia. Ja sitten, kun se on kasvanut tarpeeksi suureksi, tulee siihen kukkiakin ja niistä hedelmiä. Kypsyttyään ne voi toteuttaa toiveen. mutta: Ole silloin nopea!

-Minä en tiennyt vielä, että sellaisia puita onkaan, ihmetteli Sari.

- Sellaista  puuta, kuin mitä näistä taikasiemmenistä kasvaa, ei ole ollut viellä ennen koko maailmassa. Ei vielä missään maailmankolkassakaan koko maapallolla. Ja kaiken se puu sitten antaa omistajalleen, mitä hän toivoo ja tarvitsee. Ja paljon, paljon muutakin iloa,  ystävällnen nainen selitti tytöille

Sitten ystävällinen nainen uteli tytöiltä, että, keitä ja mistä tytöt olivat, ja missä heidän perhe asui+ Olivatko he rikkaita vai köyhiä? Ja koska nainen näytti- ja oli niin kiltti ja ystävällinen, eivät tytöt pelänneet yhtään häntä, vaikka hän olikin heille ihan tuntematon.  Sitten ystävällinen nainen otti koristansa siemmen.

-Kas tässä teille  toivomuspuun siemen, hän sanoi.

-Kylväkää se kotonanne  multaan ja hoitakaa sitä sitten  yhdessä hyvin. 

Tytöt kiittivät siemmenestä juoksivat kotiinsa ja tekivät niinkuin ystävällinen nainen oli heitä neuvonut. He laittoivat multaa kukkaruukkuun. Peittivät siihen mullalla siemenen ja kastelivat  sitä välillä vedellä.  Ruukun he laittoivasen olohuoneen ikkunan eteen, pöydälle.

Kului aikaa ja taikapuun siemen alkoi itää. Ensiksi mullasta nousi esiin ihan pikkiriikkiset sirkkalehdet, jotka kasvoivat vähitellen. Siihen tuli oksia. Sen varsi kasvoi pitemmäksi ja  pitemmäksi, siihen tuli lisää lehtiä ja lisää lehtiä. Pian taikapuun taimi oli kasvanut niin isoksi, että se täytyi vaihtaa suurempaan kukkaruukkuun. Koko seuraavan talven se oli siinä olohuoneen ikkunalaudalla, valoisassa nurkkauksessa. Ja niin se vain kasvoi ja vahvistui, että sitä oli oikein ilo katsoa. Ja kun sitten tuli kevät, oli se taikapuu kasvanut jo niin isoksi, että sen latva oli niin ylhäällä, että se oli  jo tyttöjäkin korkeampi.

Kesän ajaksi setaikpuun taimi vietiin ulos, ja istutettiintalon viereen, maahan kasvamaaan.

Linnut lauloivat sen oksilla. Oravat juoksivat sen runkoa pitkin. Ja kun puu sitten teki kukan nuppuja ja alkoi siitä kukkimaan, tulivat perhoset lentää liihotellen isoina parvina  puun luokse ja kimalaisetkin lentelivät taikapuun kukkasissa iloisesti ja  kovassa työn touhussa.

-Kohta me saadaan nähdä, minkälaisia hedelmiä se tekee, iloitsi Sari.

-Ja sitten päästään toivomaan. Sanoihan se ystävällinen, kumaraselkäinen nainen, että se on  taikapuu ja toivomuspuu, lisäsi Sanna.

Ja koko perhe   seurasi  innokkaasti taikapuun itämisen ja kasvamisen eri vaiheita, sen siemmenestä puuksi kasvaessa. 

 

Päivä paistoi. Sade kasteli. Tuuli tuuti lauloi laulut. Myrsky myllersi.  Heinäsirkat viihdettä niityltä soitti. Palokärki tahditti nokallaan. Ja hämärän keijut   ympäriinsä  kaikkialle varjoina, kiersivät,  maailmain rataa, kertoen tätä uutta tarinaa: Taikapuu, toivomuspuu!

Tiedotusväluineissäkin levisi tieto. Ja ihan  kaikkialla maapallolla  ihmiset loitsi!


Odotus, että taikapuu kukkisi ja tekisi hedelmiä, oli lapsista mukavaa ja jännittävää aikaa.

Mutta, perheen kodissa sisätiloissa oli monia muitakin kukkia ja viherkasveja, kuin taikapuu ja  ne muut ulkona, kaupungin puiston puutarhassa kasvavat. Nämäkin halusivat huomiota ja hoitoa. Niiden mielestä heihin ei kiinnitetty tarpeeksi huomiota ja siksi  olivatkin kovin levottomia.

-Minä en ole saanut kahteen päivään vettä, valitti kiinanruusu.

-Minulla on paljon kuivia lehtiä,  kahvipensas ilmoitti.

-Katsokaa lehtiäni, pyysi kirjovehka. ja toiset kukat katsoivat sitä ja sen alaspäin roikkuvia alalehtiä  tuntien myötätuntoa. Pian kuitenkin perheen äiti huomasi heidän laiminlyöneen sisä ruukkukasvejansa ja kiirehti auttamaan niitä.  Lasten kanssa yhdessä kannettiin ne  ulos puiston puutarhaan, toisten kasvien joukkoon, missä nekin alkoivat viihtyä  paremmin, saadessaan siellä raikkaassa ulkoilmassa ollessaan myös auringonvaloa ja lämpöä, sekä sadevettä. Eräänä päivänä, kun kesätuuli humisi niin ihanasti niiden lehdissä, kuulivat   puutarhassa ne kaikki, kasvit ja eläimet Sannan innokasta jutustelua puistossakävijöille: Saimme tämän puun siemmenen  eräältä puistossa tapaamaltamme eukolta. Hän selitti meille, että se on ainutlaatuisen ja harvinaisen puun siemmen. Tällaista puuta ei ole vielä ollut missään maamme kolkassa. Hedelmän tehtyään se kuulemma palkitsee hoitajiaan valmistamalla hedelmiä, jotka toteuttavat hartaimpia toiveita. Jostain ihmisjoukosta kuului epäilevää mutinaa. 


Tänään puutarhassa tuulee! 

Mikä suhkaa kuiskain kuusten luona?

Mikä keskustelee, kahisuttain katajaa?

Kun runoja ruohoille  lausuu, kohta oksatkin napsaa.

Hiekat, heinät pöllyttää!

Kaikuu ympäriinsä naurun heleä sointi.

-Kuin kaunista soittoa, sipisevät kukat.

Se ystävämme vallaton itätuuli on!   


Kesäisin kaupungin puistossa ja sen puutarhassa oli vilkasta. Se kun oli niin kaunis paikka, niin siellä oli usein päivisin vilkasta ja siellä saattoi käydä paljon ihmisiä. Muttta se oli talon asukkaiden mielestä mukavaa. Lapset eivät olleet ujoja, vaan he juttelivat mielellään siellä puistossa käyvien ihmisten kanssa. Toki tuo talon vierellä oleva taikapuukin kiinnoosti monia.

Lapset kertoivat ihmisille siitä, kuinka he olivat saaneet  puun siemmenen. He kertoivat heille  kumarasta, koria käsivarrellaan kantavasta naisesta ja siitä, mitä hän oli sanonut tytöille.  Että se olisi ainutlaatuinen ja että   siitä siemmenestä kasvaisi  taikapuu. Toivomuspuu, joka toteuttaisi omistajiensa toiveet. Puun kypsien hedelmien avulla. Niin he saisivat toivoa siltä kypsienhedelmien aikaan, ennen niiden maahanputoamista,  haluamiansa asioita. Jotkut ihmisistä saattoivat olla ärtyneitä työttömyyden ja köyhyyden ja ainaisen rahan tai ruuanpuutteen  tähden. Ja jos sellainen, kuin taikapuu olisi, haluaisivat itsellensäkkin sellaisen. 

-No, sitä nyt puhutaan kaikenlaista, saattoi joku sanoa epäilevästi. Eihän sellaista, kun taikapuu, oltu vielä maailmassa  milloinkaan missään nähty

-Kylläpäs tuon puun lehdet ovat erikoiset, saattoi joku ihmetellä. Ja:

-Tuollaisen minäkin haluaisin omaan puutarhaani, saattoi joku sanoa.

Sellaisen kuuleminen oli mukavaa!

Perheen kaikki jäsenet uskoivatkin siitä kasvavan erikoisen puun. Sellaisen, jollaista ei ollut ennen ollut, kun  monet viisaat miehetkin, sanoivat ihmetellen sitä katsoessaan, että se oli ihan erinäköinen, kuin maapallon muut puut ja kasvit.

- On sitä saatukin monenlaista nähdä jo elämän  Niitä aikoja muistellessa, täytyi ihan huokaista syvään.

-Jospa kohta alkaa paremmat ajat! Se nainenhan oli niin lapsille luvannut. 

 Perheen pienin uskoi, että pienet puun kukkaenkelit hoitivat sitä puuta ja saattavat kertoa sille satujakin.-

Ihan varmasti! Ja silittävät hellästi puun oksia suukottellessan rakkaasti sen lehtiä ja nyt tekemiään kukan nuppuja.

Niin, puuhun oli  nyt ilmestynyt kukan nuppuja ja ihana tuoksu täytti puutarhan.

Eräänä päivänä, kun oli oikein lämmintä ja aurinkoista, teki lasten mieli lähteä uimaan. Uimarannallehan  heiltä ei ollut pitkä matka. Olihan se sen lähijärven rannalla. Arveltiin, että toivomuspuun vasta kukassa ollessa, kestäisi vielä kauan, ennenkuin kukan paikalle tulisi hedelmiä ja siksi se voitaisiinkin huolettomin mielin jättää. Juotavaksi otettiin limodaania. Lapset keräsivät rantavedestä simpukoita. Rakensivat rannalle hiekkalinnan ja tekivät hiekkakakkuja. Yritettiin pyydystää paljain käsin rantakivien välissä vikkelästi uivia pikkukaloja, vaikka niistä ei saatukaan yhtään kiinni. Välillä uitiin viileässä vedessä ja välillä taas annettiin auringon paistella ruskettumisen toivossa iholle loikoillemalla rantapyyhkeellä rantahietikolla.   Auringonsuojaksi kiedottiin päähän milloin huivia ja milloin pikkupaitaa. Äidillä oli yleensä aurinkolippansa otsasuojaksi laitettavaksi ja tänään se oli unohtunut ottaa mukaan ja koska hänellä alkoi jo tuntua pientä päänsärkyä, lasten hauskat rantaleikit loppuivat ja lähdettiinkin pois uimarannalta, vaikkakin vähän vastahakoisesti ja tyytymättömyyttä nuristen. Mutta olihan lapsilla mahdollisuus kadulla kotia kohden mennessä leikkiä monta muuta leikkiä. Hyppynarulla hyppelyä ja ruutuhypeylä.  Hippaa ja seuraajohtaja leikkiä. Eräs käveli pitkin kaidepuuta. Toinen yritti kiivetä aseman vierellä kasvavan puun alaoksalle. Kun äiti hermostui heihin ja pyysi heitä kävelemään kunnolla kapinoitiin.

-Säännöt ovat kouluja varten, nuristiin, mutta kohta jorauhoituttiinkin sen verran, että  alettiin katselemaan näyteikkunoita. Kodin vihdoin näkyessä, lähdettiin juoksemaan kilpaa. Kuka heistä olisi nopein?

Kotipihaa lähestyttäessä  heitä kaikkia odotti yllätys! Nuorin lapsista hänet näki ensiksi:

- Katsokaa! Hän huusi.

Kaikki katsoivat hänen etusormensa osoittamaan suuntaan. Talon pihanmaalla, taikapuun vieressä seisoi ystävällisen näköinen nainen kori käsivarrellansa.  Kuultuaan lasten iloisen naurun, hän kääntyi katsomaan heitä hymyillen. Sitten hän kääntyi taas taikapuun puoleen. Otti koristansa kourallisen kultaista taikapölyä ja heitti sen taikapuuta kohti sanoen:

- Y-KA-KOL, NIKS-NAKS-NOKS!  SIERRA BORRA GUSEN SUUS.

Samassa kaikki ympäriltä hävisi näkyvistä.  Jonkunaikaa kaikki oli kimaltavaa, kultaista ja  sädehtivää. Kunnes pöly haihtui ja  näkyvyys selveni, mutta silloin sitä ystävällisennäköistä naista, jolla oli ollut kori käsivarrellansa, ei näkynyt enää missään. Aivankuin hänkin olisi kultapölyn myötä yhtäkkiä haihtunut ilmaan.

Ehkä hän kävi vain katsomass, olemmeko me tehneet niin kuin hän meitä neuvoi, sanoi Sari.

  Puisto, puutarha, talo ja taikapuu. Lamoi ja puro. Heidän sitä siinä seisoessaan ja ihmetellessään  naisen niin nopeaa  lähtöä, alkoi  ympärillä kaikkialla puhaltamaan tuuli.

-Shu-shuu-shuu, se suhisi.

Tuuli kulki kaikkialla puistossa ja puutarhassa. Heilutteli taikapuuta,  sen oksia, lehtiä ja kukkia. Samalla taikapuun kukkien terälehdet alkoivat hiljalleen varista alas, maahan. Kun kaikki taikapuun kukkien terälehdet olivat varisseet pois, niiden kukkien paikalla oli  nyt   hedelmän alut.

Oksa puussa.

Hedelmänalku oksassa.

Noista pienistä aluista alkoi taikapuun kukkien paikalle kasvamaan  hedelmiä.

Ilmassa oli taikuutta! Puutarhassa alko tapahtua aivan ihmeellisiä ja järjelle selittämättömiä tapauksia. Eräänä yönä aamuaikaiseen asti  kokokaupunki sai ihalla ylhäällä taivaalla olevia  tähdenlentoja. Tähdet sinkoilivat sinne-tänne-sinne tänne, ympäri taivaankaarta.  Koko kaupunki kai sitä ihmetteli. Ainakin ihmisiä oli paljon hereillä. Niin paljon näkyi ulkona, ikkunasta ulos katsoessa jokapuolella juoksevia ja toisillensa huutelevia ihmisiä. Ja sitten aamulehdetkin siitä kertoivat radio-  ja televisio uutiset.

Seuraavan päivän iltamyöhäisellä oli  puistossa, puutarhassa, kävelykadlla ja puistoaukiolla  ympäriinsä tungokseen asti  täynnä outoa väkeä.  Mitä lienevät olleet? Ihmisiä, kummajaisia, metsäneläimiä, menninkäisiä,haltijoita ja keijjuja. Vuoren väkeä. pitkäpartaisia peikkoja. ne piirittivät sitä heidän taloaan. koputtelivat ovelle ja huutelivat:

Taikapuunko ootte saanunna? Toivepuun taianlaisen. Toivoakko kohta pitävi? Muistakaakin sitten myöskin meitä, avarassa maailmass. Ottakaakin kaikki ihmiset ja eläimet huomioon. Eikä vain työ! Älkää olko itsekkäitä. Auttakaa, maailman hätää nähden. Tarvitsijat muistakaa. Vai: Onko paljon jo läskijä teillä!  Vaatekoko vanterille! Annatteko läskin kasvaa. Muistakaa maailmaa ja eläväiset!

Niin ne sieltä ulkoa huutelivat isona meluisana kuorona  sisällä talossa olijoille. Pihakivellä hyppeli pieni pitkäpartainen mies, keppiä ilmassa heilutelle. Vastausta odotamme! Ootteko meitä kuullu? Ennen emme poies lähde.

Äiti meni rappusille ja huusi:

- Kuulimme kyllä teidät.

-Äiti! Muista heidän puheensa riimitys, muistutti Janne ja äiti muisti.

-Mitä tehdä aikonette? Armahdatteko? Vai oletteke itsekkäitä, julmia ja ilkeitä aarteinenne. muututteko murheenryyniksi koko kaupungille, maailmalle? niin on iso asia omistaa taikapuu. Isosti voi pahoakin tehdä.

Äiti: - Luvataan, että pahoja ei tehdä. Menkääs jo siitä!

-Miten lie. Myöhemmin se nähtäneen.

Ja aamuun mennessä he kaikki  sieltä menivätkin, mikä lie, minnekkä? Mutta pois kuitenkin. Matkoihinsa.


Aika on hyvä sana,  ja: Annetaan aikaa. Tämän ajan kanssa ja  sen ajan kuluessa taikapuun hedelmtä kasvoivat isommaksi.

Vaikka tämä ystävällinen nainen, joka antoikin tytöille sen taikapuun siemmenen koristaa, oli äskettäin vain käynyt katsomassa puuta, että olivatko tytöt istuttaneet sen siemmenen multaan ja minkä kokoinen ja näköinen se nyt olisi.  Ehkä tämä nainen oli ollut vaikka joku hedelmäpuiden haltiatar. Mutta hän ei ollut tehnyt taikapuulle mitään suit-sait taikatemppua, vaikka varmaan olisi osannut.   Taikapuu jäi siihen sellaisenaan kypsyttelemään rauhassa hedelmiänsä tavalliseen tapaan niinkuin muutkin puutarhan hedelmäpuut. Rauhassa ja ajan kanssa! Ja jonkun ajan kuluttu puun hedelmät olivat kasvaneet appelsiinin kokoisiksi. Ne olivat appelsiinin kokoisia. Mutta ne eivät olleet viellä kypsiä. Heidän dotellessaan ensimmäisen hedelmän kypsymistä juteltiin yhdessä. 

-Ensimmäisen hedelmän kypsyttyä, minä esitän ensimmäisen toiveen, ilmoitti äiti

Ja niin sitten sovittiin, vaikka ympäriltä kuuluikin tyytymätöntä murinaa.

-Elä sitten toivo mitä tahansa, vaan sitä mikä  on tärkeää, huomautti joku.

- ?!  

-Joko olet äiti miettinyt sitä yhtään, mitä toivot,  kysyi Sari.

-Olenhan minä jo jonkunverran, vastasi äiti. 

-Olekkin sitten nopea! Se ystävällisen näköinen nainen käski niin,  muisti Sanna. 

-Miksikähän?

-Kypsä hedelmä ei saata pysyä oksassa kauan.

 


   RAHASÄKKI!       AARREARKKU!         JALOKIVIÄ!  

                     TIKKAREITA!            HODAREITA!       NEKKUJA!

                                         AUTO! 

Neuvoja ja ehdotuksia tuli ympäriltä, toisilta, enemmän kuin tarpeeksi.

  


Puu hedelmäinen.

Heiluu puukehto. Keinuu oksa.

Tuuli tuutii armastansa, puu  hedelmäänsä heijailee.

Pullistuvat palleroiset, aurinko kun lämmittää. Reunuaista ruskettaisi! Hedelmäinen oksasesta katsoo alas heinämaata. Pitkämatka pudotuksen.

Joku talon ikkunasta katsoo ulos.

Hämäräinen harsoaan  kutoo pihamaalla.


Ei kypsynyt taikapuussa hedelmää ensimmäisenä kesänä. 

Ei päässyt äiti toivomaan. Turhaan odottivat.

Tuli syys, vihmoi vettä.

Keltalehdet kahisutteli. Maita puita kylmytteli. Laittoi huurteet puihin seisovaisiin. Lehdet puu varisti alas. Jäätyi hedelmät puihin. 

Siinä ne heiluivat oksien päissä marraskuuta ihmetellen. Joulua joutunutta ihaillen. -1-2-3-4-----12, kaksitoista herelmätä heiluvaista, vielä vihreitä mutta vielä  raakoja.

Tuiskutti tammikuu lunta, helmikuukin sitä heitteli. Lumiaurat ajoi aukaisten teitä, joissa ihmisiä bussit kuljetteli.

Pakkaset paukahteli, taivaan tähdet tuikahteli ja öisellä taivaalla  kumotteli  kuu. Sitten kevät alkoi kurkkimaan, kohta teki Suomehen suvea. Lähellä kesänkeikahdusta, joku juhannuskokkoja sytytti.

Oli nyt sulattanut taikapuun, oksat sen alkoi silmuja avata, lehdeksi ne levitellen. Samalla hedelmät jäiset sulatti auringon lämpö vähitellen. Kesä oli tullut takaisin suurkaupungin puistoon ja sen puutarhaan. Kaikki taas niin kauniisti kukoisti. Kypsymistä hedelmän kiihkeästi odotettiin.

-Jokohan tuo aikai kohta joutunee, lapset kyseli. 


Äiti hymyili, hän kun ekaksi toivoisi.    Voi riemu...sitten! Vaan mitäpä toivoisi? 

Iltamyöhällä, kun lapset jo nukkuivat, seisoskeli äiti yksin taikapuun oksien alla vakavasti valmistautuen totisen toivomuksensa esittämiseen, taikapuun ensimmäisen hedelmän kypsyttyä.

Oli niinpaljon asioita, joita hän toivoisi, mutta mikä niistä menisi toisten toiveiden edelle.


Sitten välillä tiivistelmää lyhyesti kerrottua:

 Kerran tähtisade yöksi  taivaan täytti. Taivas kuin tulimerenä, tähdet sinne-tänne poukoilivat. Taivaankaari vapisi

Amuksi kaikki se selveni.  Kaikki ihmiset ihmetteli.

Iltamyöhällä (satuni jatkuissa), kaiken ympäriltä outo joukko täytti. Puutarhan, puiston suurine aukioineen. Talon ja taikapuun ympäritä. Lammen ja puron ympäriltä ja pitkin pihoa. Keskustelua äidin kanssa käytiin, kun varoitelli pieni ukko, pitkäparta, ettei luomakunnan järjestykseen pahoin pie puuttua. Ihmisten ja satuin väenkin tähden. Ettei maapallo siinä   tuhoutune, pyörintä sen ihan poistu. Neuvoi toivomaan jalat maassa, arvokkaita toivomuksia. harvinaisen mahdollisuuden saatuansa, jota tässä maassa ei toiset saane, kun taikapuun saanehet itse!  Iihan ihmisten arkisia asioita, vaikka itselle varallisuuttakin havitellen, kunhan ei pahoin käy toisille.  Äiti lupauksen antoi, etteivät pahoin toivo.

Kun  taikapuun ensimmäinen hedelmä oli melkein kypsä:

Kerran jostakin iltahämärän kätköistä, pihassa, pensaan takaa hyppäsi esille äidin eteen joku Hyväkäs! Mistä se lieneekin siihen tullut? Pitkien matkojen ja monien mailien, maiden takaa kai.  Taikapuusta kun oli kuullut puhuttavan. Ihan vartavasten toivetta valtaamaan itsellensä ja anteja ahnehtimaan. Vaan eihän  taikapuu antaisi tehdä niin?

 Hyväkäs alkoi äitiä houkutelemaan:

-Kovin on kulumas kurtussa. Silimissäs ahneen kiilto! Et aenakaan aijo armelijas olla! Hyvä, jos et muita piesse! Mutta muista se, paljon on pahoa maailmassa! Ihmisien ilossa! Puututko puutteisiin? Kolokuttasitko poes sojat, kööhyyslookut? Helepottasitko tarpeita kaikkien? Ei ne hyödyttäisi sinua! Kun nyt on mistä itelles ja mulle ottoo!

Ja: -Anna se toivees minulle! Keventäisin hartijoetais! Eijois sulla sitten ennee niin raskas olla! Minä kyllä tekisin mieleistäsi, muistaesin toivoessani sinuai. Taivaskin hyrisis hyvillänsä! Ja oes sinunnii kaunis ja hyvä olla, jos ies kysysit minulta. Minäpä tietäsin mitä tehä!    Pahahenki houkutteli.

Tuon kuullessaan säikähti äiti  ja juoksi sisälle. Lukitsi tiukasti oven. Vaan mitäpä teki taikapuu? 

Äidin lähdettyä ovea lukitsemaan, se ojensi   pitemmän alaoksansa ja sillä Hyväkästä peräpäähän hutkaisi. Kun äiti sitten myöhemmin ulos katsoi, että näkyisikö siellä viellä Hyväkästä, ei sitä enää näkynyt. Se kun takapiätään piellen jo kaukana karkuun juostavilisti. Hyväkästä ei senjälkeen enää nähty.    Ja...

 


 L.S. Iisalmi/Savipelto.